Suoraan sisältöön
Suomen ulkoasiainministeriö

Melbournen pikkulotat muistelevat – oli tärkeä palvella isänmaata - Suomen suurlähetystö, Canberra : Ajankohtaista

SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ, Canberra


Embassy of Finland, Canberra
Puh. +61-2-6273 3800
Sähköposti: sanomat.can@formin.fi ja consular.can@formin.fi
English | Suomi | Svenska | Facebook |  |  | Instagram
Kirjasinkoko_normaaliKirjasinkoko_suurempi
 
Uutiset, 15.6.2017 | Suomen suurlähetystö, Canberra

Suomen satavuotisen itsenaisyyden juhlavuonna on syyta juhlia myos Australiassa. Tuhansien suomalaisten joukossa on viela niita jotka osallistuivat Suomen sotiin. Melbournessa kokoonnuttiin Melbournen luterilaisen seurakunnan pastorin, Ian Vainikan, kotiin muistelemaan kahden pikku lotan kanssa millaista sodan aika oli lapsen silmin.

Melbournen pikkulotat muistelevat – oli tärkeä palvella isänmaata

Kuva: Tuire Karaharju-Huisman
Ian Vainikka, Soile Heiskanen, Ritva ja Kalervo Tuominiemi
Ian Vainikka, Soile Heiskanen, Ritva ja Kalervo Tuominiemi

Suomalaisten rintamasotilaiden ja lottien joukko on harvennut vuosi vuodelta, mutta sotilaspoikia ja pikkulottia on vielä muistelemassa mennei­tä.
Melbournessa asuu vielä kolme entistä pikkulottaa – Rit­va Tuominiemi, Soile Heis­­kanen ja Eva Hagg­blom.
Pääsimme haastattelemaan kahta ensimmäistä, mut­ta Eva ei sairautensa takia  voinut tulla paikalle.
Mukana oli myös Ritvan aviopuoliso Kalervo. He olivat tavanneet tanssilavalla 71 vuotta sitten, vaikka ei Ka­lervo kyllä silloin tans­sinut.

Ritva (s.1930), mitä pikkulotat tekivät?
–– Asuttiin silloin äidin siskon luona, ja heillä oli kauppa ja leipomo. Äitini myös leipoi, ja minä pakkasin leipiä rintamalle lähetettäväksi.
–– Kirjoitettiin myös kirjeitä rintamasotilaille, mutta ei kai niistä kovin hyviä tullut. Käy­tiin myös katsomassa ja auttamassa vanhoja ja yksinäisiä ihmisiä.
–– Olin pikkulotta sodan loppuun asti, sitten kouluun.
Entäpä Soile (s. 1927)?
–– Minä liityin 8-vuotiaana pik­kulottiin. Oltiin auttamassa missä vain apua tarvittiin, yleensä keittiöpuolella. Sota-aikana olimme myös auttamassa äitejä, jotka matkustivat junissa pienten lasten kanssa.
–– Kun täytin 15 vuotta, piti mennä töihin, minut laitettiin lehmiä lypsämään.
–– Olin Joutsenossa, ja siellä autettiin tietenkin evakoita.

Kuva: Ritva Tuominiemen kotialbumi
Ritva Tuominiemi
Ritva Tuominiemi


Millaista oli sota lapsen silmin?
–– Sitä piti vain opetella elä­mään sen tilanteen kanssa, Soile muistelee.
–– Jos oli sukulaisia, siirryttiin maaseudulle tai Länsi-Suo­meen. Talvisodan aikaan läh­dimme Muolaasta Joutse­noon, kun pommi putosi talon nurkalle, niin että uunikin tärisi. Evak­komatkalla koimme pommituksia, mutta sitten pää­dyimme Karjaalle saakka. Siellä olimme pari kuukautta, ja sitten Joutsenoon.
Ritva jatkaa:
–– Minä olin Porissa, ja siellä ei meitä kauheaasti pommitettu enkä minä nähnyt koskaan haavoittuneita.

Pelottiko sota-aikana?
–– Ei pelottanut, mutta oli tärkeää olla mukana pikkulotissa, se oli hyvä asia. Ja kun oli nuori, ei voinut muutakaan tehdä. Piti palvella isänmaata, molemmat toteavat.
–– Mutta kyllä silloin pelotti, kun tuli hälytys. Piti juosta kellariin ja laittaa korkki hampaitten väliin, ettei pure kieltä poik­ki, Ritva kertoo.
–– Joutsenossa meidän piti hälytyksen aikana juosta naapuritalon kellariin. Mutta ei me sitten enää viitsitty sinne mennä, kun yleensä hälytys jo loppui, kun olimme puolivälissä. Niitä pommikoneita lensi yli sen takia, kun ne menivät pommittamaan kauempana ollutta lentokenttää. Hölmöä­hän se oli juosta keskellä peltoa. Niinpä jäimme suojaan siihen rakennuksen viereen, Soile muistelee.
–– Ei lottahommasta huonoja muistoja ole! molemmat va­kuuttavat ja nauravat iloisesti päälle.

Entäpä sodan jälkeen?
–– Se oli kurjaa aikaa, Soile huokaa.
–– Meillä lännessä ei niin paha ollut, oli vaatteita ja kenkiä ja maaseudulla riitti ruokaa, Ritva muistelee.

Molemmat perheet saapuivat Australiaan laivalla 1958.

Oliko se laivamatka ensim­mäi­nen kunnon loma?
–– Kyllä se todella olikin loma! Soile kertoo. Lapset huusivat, ja kun piti hoitaa viisi lasta, siinä matka meni, lomaa.....
–– Ei se minullekaan mitään lomaa ollut, olin pitkän aikaa merisairas, Ritva sanoo ja naurahtaa: –– Hyttipalvelija kävi katsomassa, kun maka­sin petissä ja sanoi jotain. Ymmärsin niin, että  se kysyi haluanko viskiä.  Sanoin jyr­käs­­ti ei, en minä alkoholia nauttinut, vaikka miehet sa­noi­vat, että olisit nyt vaan ot­tanut, olisi se heille maistunut!  Mutta sitten kun se hyttipal­velija taas kysyi, vihdoin ym­märsin, että se kysyi, että haluanko biskettejä – keksejä! No niitä olisi toki voinut miehille viedä....
–– Mutta olihan se tietenkin eri­koista nähdä uusia alueita Suomen jälkeen, kuten Aden ja Colombo. Colombo oli täynnä kerjäläisiä, ja me luultiin, että sama on varmaan tilanne Australiassa, mietittiin jo, että mihinkähän me oikein lähdettiin. Mutta kun päästiin Perthiin, huokaistiin helpotuksesta. Australia olikin hieno maa, puhdas, siisti eikä yhtään kerjäläistä.

Soile, miksi teidän iso perhe muutti Australiaan?
–– Tilanne oli se, että meillä oli oma talo, mutta ei saatu vuokralaisia pois. Asunto­lautakunta päätti kaikesta. Ja sitten ei saatu poikaa oppikouluun, ei mahtunut. Olin silloin kurkkuani myöten täynnä Suomea! Myytiin talo ja matka maksettiin itse, ei silloin Aust­ralia avustanut.
–– Lapset kun menivät kou­luun ja oppivat kieltä, niin kyllähän he joskus häpesivät, kun isä ja äiti eivät osanneet englantia, sitä suomea vain puhuivat.
Kumpikaan ei ole ollut ha­lukas muuttamaan eläke­päiville Suomeen.
–– Mutta kyllä me Kalervon kanssa kolme kertaa muutet­tiin Suomeen, ja talo myytiin. Ja joka kerta tultiin takaisin, Ritva naureskelee.

Molemmat ovat olleet aktii­visesti mukana Suomi-seuran toiminnassa ja arvostavat kaikkia niitä, jotka ovat olleet omaa seurataloa hankkimassa. Mutta on Soilella yksi huonokin muisto.
–– Menimme 1958 cityyn (Tem­perance Hall) seuran jou­lujuhliin, ja kun tilaisuus puo­lelta öin loppui, junat, ratikat ja taksit eivät enää kulkeneet! Kukaan suomalainen ei meille tuosta kertonut. Eihän me mois­ta tiedetty, kun oltiin just vähän ennen tultu Melbour­neen. Eihän siinä muu autta­nut kuin lähteä pitkälle kävelyretkelle kohti Broadmea­dow­sia. Onneksi sitten eräs autoilija armahti meitä ja otti kyytiin, kun oli samaan suuntaan menossa.

Risto Soder

Haastattelutyöryhmässä mukana myös Tuire Karjaharju-Huisman  ja Ian Vainikka

Tulosta

Päivitetty 15.6.2017


© Suomen suurlähetystö, Canberra  | Tietoa palvelusta  | Yhteystiedot